Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2023!

HELVIS kiittää yhteistyöstä vuonna 2022!

Tänä jouluna HELVIS tukee Pelastakaa Lapset ry – Save the Children Finland tekemää arvokasta työtä. Joululahjoitusten turvin ehkäistään syrjäytymistä ja autetaan kotimaan vähävaraisia lapsiperheitä.

Pelastakaa Lapset Ry

Pelastakaa Lapset ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla.

Pelastakaa Lapset auttaa lapsia Suomessa ja maailmalla. He toimivat lasten oikeuksien puolesta parantaakseen välittömästi ja pysyvästi lasten elämää kaikkialla maailmassa, laadukkaan ammatillisen työn, lapsipoliittisen vaikuttamisen ja auttamisen avulla.

Pelastakaa Lapset tekee työtä lasta arvostavan, lasta huomioivan, lasta kuulevan, lapsilta oppivan, lapsille toivoa antavan sekä lapsille mahdollisuuksia antavan maailman puolesta.

Pelastakaa Lapset on osa maailmanlaajuista Save the Children -liikettä, joka antaa lapsille toivoa, tukea ja turvaa yli 120 maassa. Heidän tavoitteena on maailma, jossa jokaisella lapsella on oikeus elämään, koulutukseen ja suojeluun.

 

HELVIS kiittää asiakkaita ja kumppaneita yhteistyöstä vuonna 2022!

LinkedIn
Facebook
Twitter
WhatsApp

Kiitos viestistäsi!

Vastaamme teille mahdollisimman pian.